Kuukauden Blackmilk ja uusin Hobitti

 Pahoittelen kuvien laatua, mutta lähipäivinä kännykkä on ollut ainoa kuvausväline mukana eikä se reagoi kovin hyvin huonoon valaistukseen!

*

 Blackmilk julkaisi synttärien kunniaksi neljä tuotetta. Kolme pitsimekkoa; vaaleanvioletin, sitruunankeltaisen sekä vaaleansinisen, sekä yhden touchdownin. Yhdessä mekossa yhdistyi kaksi heikkouttani: keltainen ja pitsi, joten pakkohan se oli napata. Mekkoja oli vain rajoitettu määrä, eikä niitä tule enempää.

 Sain mekon juuri sopivasti postilaatikkoon ennen pikkujouluja ratkaisten asuongelmani. Mekko on ihanan joustava eli sopii isommallekin ihmiselle, joskin aika anteeksiantamaton kaiken maailman möykyille mitä allekirjoittaneen vyötärön seudulta löytyy, mutta vyöllä saa onneksi hämättyä hieman. Väri on kaunis kirkkaankeltainen, alla oleva valkoinen kangas pitää huolen että alle voi laittaa värikkäätkin sukkahousut ilman että näkyy pahasti läpi. Ainoana miinuspuolena pitsin herkkyys, onnistuin jo saamaan yhden langan törröttämään kun kaulakoru takertui kiinni. Mutta ei todellakaan harmita tämä hätäostos!

 

 Keskiviikkona oli vihdoin Hobitti- elokuvan viimeinen osa jonne varasin liput heti kun ne tulivat myyntiin. Luonnollisesti sen kunniaksi sonnustauduin teemaan kuuluviin nyloneihin. Lord of the rings green montage leggingsit jotka bongasin käytettyinä pitkän etsimisen jälkeen, kokoa liian pienet mutta nylon on onneksi anteeksiantavaa ja venyy. Vain vyötärö on hieman esiintymiskelvoton (lue: muffin top!) mutta löysällä paidalla saa korjattua asian kunnes vyötärö itsessään kutistuu.

 Rakastan näitä leggingsejä! Edestä löytyy Legolas, Gimli, Gandalf sekä hieman ylempää Eowyn, polven alapuolelta Frodo sekä Sam ja sivuilla komeilee Aragorn.

 

 Leffaan lähdin samalla teemalla, mutta tällä kertaa päälle löytyi pitkään kaapissa seisoskellut Hobbit montage- bodycon. Tällä omenakropalla ei paljon bodyconeja pidetä ja en ollut löytänyt keinoa millä siinä selviäisi mukavasti päivän, mekolla kun on tapana rullata helmasta ylös ja kaula-aukosta väläytellä rintavarustusta. Keksin kuitenkin laittaa alle pitkän topin joka suojaa vilauttelulta ja pitää liukkaan kankaan paikallaan, yhdistin hieman karheampiin sukkahousuihin ja päälle löysä mutta muotoonleikattu neule joka sai olemuksesta hoikemman piilottamalla möykyt - ja uusi lempiasu oli syntynyt! Ymmärsin vihdoin miksi bodyconit ovat niin suosittuja.

 

 Tämänpäiväisen vapaapäiväni kunniaksi kävin ostamassa viimeisen joululahjan ja eksyin myös vaatekaupoille. Gina Tricotissa oli alennus enkä vain voinut vastustaa tätä yhdistelmää sillä löydän niin harvoin mitään imartelevaa! Burgundyn sävyinen, tummanpunainen, peplum- helmainen pitsihihainen paita sekä valkoinen, yhtä lailla pitsinen kynähame. Kumpikin näyttää siistiltä mutta venyy samalla tavalla kuin nylon eli olo on erittäin mukava. Toivon vain että laatu kestää enemmän kuin muutaman pesun hyvän näköisenä...

 Asu imartelee isompaakin kroppaa ja korostaa juuri oikeita kohtia luoden illuusion kurveista. Omenakroppa kiittää!

 

 Houkuttelin vielä miehen lounaalle kanssani ja kävimme Pancho Villassa, jossa ruoat ovat aina hyviä mutta annokset isoja. Sainkin monta paheksuvaa vilkaisua miehen puolelta kun päätin hampurilaisannokseni saatuani reilu puolet alas. Saan kuulemma ensi kerralla tilata lasten listalta...!


 

 Loppuillasta päätin järjestellä kevyesti, sillä ongelmanani on pitkään ollut arvokkaiden nyloneideni säilytys. Leggingsit ovat liukkaita eivätkä pysy kaapissa siisteissä pinoissa, vaan myttyilevät miten sattuu. Raivasin siis kaapiston keskeltä yhden sekalaisen laatikon tyhjäksi ja pyhitin sen leggingseille, bodyconeille sekä uimapuvuille. Tarroillekin löytyi hyötykäyttöä! Viikkaus on tosin heikko kohtani varsinkin liukkailla kankailla, joten yleisolemus ei ehkä ole niin siisti...

 

 Onko jokin muukin jo käynyt katsomassa Hobitin, mitä piditte? Itse en tiedä rakastinko vai vihasinko, sillä tämä viimeinen leffa oli ensin kovin pinnallinen sekä nopea mutta lopussa alkoi tuntua että George R.R. Martin oli päästetty ohjaamaan. Luulen että pitää katsoa raina vielä kertaalleen ennen kuin pääsen mielipiteestäni selville! 

Kommentit

Suositut tekstit