Joulunaikaa Santo Domingo de Siloksessa

 Kuvien läpikäymisessä meni hieman kauemmin kuin oletin mutta tässä näitä nyt hieman olisi! 

 Matkustin siis 26 päivä joulukuuta Espanjaan, ensin Malagan lentokentälle josta mies tuli minua hakemaan (hän oli lähtenyt jo 21. pvä ollakseen joulun vanhempiensa kanssa) ja lähdimme kohti Sevillaa. Malagasta Sevillaan on parin tunnin ajo ja itselleni se oli ihan tuskaa! Jouduin ottamaan lentomatkalle pahoinvointilääkkeen jolla oli yllättävä sivuvaikutus: kontrolloimaton nukahtelu ja silmien nykiminen. Siinähän yllätystorkahtelin muutaman sekunnin pätkissä ja pidin sormilla silmäluomia auki -turhaan. Siinä oli rentoutuminen kaukana...

  Sevillaan päästyämme nukuimme vaivaiset pari tuntia ja raahauduimme unisina aamuseitsemältä juna-asemalle. Junamatka kesti jälleen muutaman tunnin jonka ajan luin Divergent- trilogiaa sekä ihmettelin dubattua elokuvaa joka pyöri junan televisioruuduissa. Perillä Madridissa vuokrasimme auton ja käänsimme nokan kohti Santo Domingo de Silos:ta. 

 Santo Domingo de Silos oli myös kahden tunnin ajomatkan päässä, pidimme välissä vain yhden tauon jotta olisimme perillä nopeammin. Espanjalaiset moottoritiet ovat ihan hulluja, huh! Perille pääsimme kuitenkin yhtenä kappaleena, vuoria ihastellen.

 

 Santo Domingo de Silos on pieni. Niin idyllinen kuin se onkin, en suosittele ketään pohjaamaan lomaansa kyseiseen paikkaan ellei pääkohteena ole luostarissa istuminen ja jumalanpalveluksiin osallistuminen. Hotellimme olimme varanneet mieheni munkkiystävän suosituksesta, se sijaitsi kylän "torin" laidalla ihan keskellä kaikkea ja noin 20 metrin päässä luostarista. Aukiolla soi jatkuvasti kirkkaat, kauniit joulumusiikit ja ilma oli raikas, kenties kiitos vuoristoiselle ympäristölle. Kaunis, idyllinen paikka! 

  Hotelli oli aivan hurmaava. Tummaa, raskasta puuta, paljon joulukoristeita ja ylipäätään todella lämmin tunnelma. Henkilökunnalla oli aito hymy päällä ja saimme heti avaimet päästäksemme huoneeseemme. Talo oli pikemminkin majatalo kuin hotelli, sillä siinä oli vain vähän huoneita mutta yleisolemukseen sekä huoneisiin oli panostettu.

  Huoneemme oli parisängyllä varustettu ja kiviseinäinen, sekä ikkunasta kaunis näkymä aukiolle, vuorille ja luostariin. Matkasta nuutuneina kaaduimme sängylle ottamaan päiväunet, enkä ole aikoihin nukkunut niin hyvin! Espanjalainen tapa pedata peitot tiukasti sängyn päätyyn ja laidoille saa itselläni aikaan paremman unen ja kopioin tavan itselleni myös kotisuomeen -samoin makuuhuoneen viileämmän lämmityksen.

  Nukuttuamme autuaasti melkein pommiin lähdimme tapaamaan mieheni ystävää. Hän on ollut munkkina reilu pari vuotta ja pian lähtömme jälkeen sai munkkivihkimyksensä. Vaikka en itse ole uskonnollinen, se miten joku uskoo koko sydämestään ja on niin onnellinen on jotain uskomattoman upeaa katsottavaa. Sen olotilan oikein imee itseensä ja ei voi välttyä lämpimältä, tyytyväiseltä fiilikseltä.

 Santo Domingo de Siloksen luostari on kuuluisa gregoriaanisesta musiikistaan. Kävimme muutamassa palveluksessa tämän kyseisen munkkiystävän pyynnöstä ja heidän laulunsa oli niin upeaa kuultavaa että kylmiltä väreiltä ei voinut välttyä. Hän myös tunnusti että laulavatpa munkit myös Enyaa...! Ostin luostarin kaupasta heidän levynsä tuliaiseksi mummolleni, joka ilahtui siitä kovasti. Hieman houkutti ostaa itselleni matkamuistoksi krusifiksi jota kuvauksen mukaan käytetään manauksiin, mutta tyydyin pieneen, vihreähelmiseen rukousnauhaan jonka laitoin kotona valokuvakehyskollaasimme reunaan.

  Ensimmäisen palveluksen jälkeen pääsimme yksityiskierrokselle luostariin mihin turistit eivät pääse. Näimme vanhat aarteet joita luostarissa pidetään, sinne haudatut entisaikojen vaikutusvaltaiset ihmiset -tarkemmin ottaen heidän hautansa-, pikkutarkat kaiverrukset pylväissä ja kuulimme monen monta tarinaa aarteiden alkuperästä, luostarin historiasta sekä miten munkit käyttävät rakennusta.

 Rakastan historiaa. Se että sai kuulla niin paljon asioita mitä ei välttämättä ikinä muuten tulisi opittua oli niin äärettömän mielenkiintoista ja kovin erilaista. Ja vielä se, että kuulee tarinat munkin näkökulmasta -henkilön, joka uskoo jumalaan koko sydämensä pohjasta, sai uutta väriä koko kierrokseen. Luostari on kokenut kovia mutta sisältää niin paljon taidetta että sen kaiken läpikäymiseen menisi kuukausia. Jätin muutamia kuvia tästä postauksesta pois, kuten ulkokatosten pikkutarkat, kämmenen kokoisilla kuvilla peitetyt puupalkit sekä kymmenet kivipatsaat.

 

 Kierroksemme loppupuolella pääsimme luostarin kirjastoon. Kirjastossa ei saanut ottaa kuvia mutta räpsäisin salaa hihani alta muutaman -en kuitenkaan aio julkaista niitä. Kirjasto oli juuri kuin Da Vinci Code- elokuvasta, kirjojen ja hyllyjen reunustaessa korkeaa huonetta eri tasoissa, joihin pääsi kierreportaita sekä tikkaita. Lattiatasossa oli pöytiä ja tietokoneita jossa munkit opiskelevat, laittavat kirjoja katalogeihin ja päivittävät tietoa. Huoneen päädyssä oli matala, pitkä hylly jossa oli raskaita, vyötärölleni asti ulottuvia sekä reiteni paksuisia vanhoja kirjoja jotka kuulemma olivat muutamia satoja vuosia vanhoja. Munkkiystävämme oli kuulemma päässyt lukemaan niitä mutta myönsi että teksti on erittäin vaikealukuista ja pitkäveteistä, joskin sisältää paljon informaatiota. 

 Luostari pyrkii pitämään kirjastossaan kopion niin monesta kirjasta kuin vain pystyy, laidasta laitaan, ja kysyessäni sain kuulla että kyllä, myös Harry Potteria, Neil Gaimania...Lupasipa hän selvittää löytyykö munkkien hyllyjen kätköstä myös laajalti pilkattua Houkutusta! Ajatus hartaista munkeista lukemassa vampyyriromantiikkaa on jotain mitä en osaa kyllä kuvitella.

 Luostarin alla on katakombeja ja kellarikerroksia niin pitkälle ettei kaikkea ole edes nähty. Jopa salaovia! Ylhäällä vasemmalla on huone jossa munkit harjoittelevat laulamista, äärettömän vaikuttava huone jossa kaikki kalusteet oli tehty raskaasta puusta. Oikealla ylhäällä taas vanha, kellarikerroksesta löytyvä pieni kappeli jonka lattian alta löytyy myös hauta. Kappelia ei enää käytetä paljon, mutta sata vuotta sitten se oli muutaman ylhäisön jäsenen suosikkipaikka.

 Käytävän päästä löytyy alkuperäisen kirkon perustukset, jotka olivat huomattavasti nykyistä pienemmät. Oikealla alhaalla olevasta kartasta näkyy miten luostari on laajentunut vuosisatojen vieriessä, katakombeissa oli jopa yhdistetty muutamia peruskiviä joista näki missä alttari oli vanhassa kirkossa. Sijainti oli täsmälleen uuden kirkon alttarin alapuolella. 

 Tässä hämärässä tilassa oli myös hautoja. Nimettömien ihmisten luita ja kivisiä arkkuja, jotkut haljenneita ja jotkut erittäin hyvässä kunnossa. Kukaan ei tiedä kaikkien niiden ihmisten identiteettiä ketkä luostarin alla lepäävät, selkäpiitä hyytävästi ristien ja vanhojen kaiverruksien keskellä.

 Luostarikierroksesta jäi innostunut, häikäistynyt olotila. Historian määrä tuossa yhdessä rakennuksessa on niin järisyttävä eikä lähellekään kaikkea ole edes selvitetty - ja se tiedon määrä mikä munkeilla on käytössään! Satoja vuosia historiaa mitä ulkomaailmaan ei ole vuodettu.

 Kierroksen jälkeen kävimme hotellihuoneessa hengähtämässä ennen iltarukouksia jonne munkkiystävämme meidät halusi. Vaikka kyseinen rukoustunti oli hieman unettava varsinkin kun he puhuivat espanjaksi pitkät pätkät -joskin mies vakuutti etten jäänyt mistään paitsi, hän haukotteli myös ahkeraan- , oli palvelus muuten todella vaikuttava. Munkit kävelivät keskelle alttarialuetta jonossa, jonka kärjessä he kantoivat isoa ristiä sekä muita pyhiä esineitä, papin kantaessa raamattua. Munkeilla oli perinteiset mustat kaavut ja papilla taas räikeän puna/valko/kultainen asu päähineineen. Palveluksen aikana suitsutettiin vahvan tuoksuisia yrttejä joilla ilmeisesti puhdistettiin pyhä kirja sekä heilutettiin kolmeen ilmansuuntaan, kaikkiin kolme kertaa. 

 Palveluksen aikana saimme kuulla upeaa gregoriaanista laulua, joka lähetti kylmiä väreitä selkäpiitä pitkin. Oli kuitenkin hauska huomata että munkitkin ovat vain tavallisia miehiä loppujen lopuksi, muutamien selvästi arastellessa laulamista ja irvistäen toisilleen vaivihkaa. Lopuksi pappi nousi ja lähti kävelemään alttarilta pois, kaksi munkkia takanaan jälleen ristiä kantaen ja muiden seuratessa. Ystävämme väläytti leveän, ylpeän hymyn ohittaessaan penkkimme ja kiirehti heti esineiden paikalleen viennin -ja viimeisen pikarukouksen- jälkeen kyselemään mielipidettämme.

 Loppuilta menikin illallisen parissa josta näytän kuvia sitten ruokapostauksessa, ja hotellihuoneessa lepäillessä. Kylä hiljeni ihan kokonaan eikä kukaan ollut ulkona, mikä on sinänsä harvinainen näky Espanjassa.

 Seuraavana päivänä ennen aamuhartaudessa poikkeamista kävelimme pientä kylää ympäri. Siihen ei kyllä mennyt kuin viisi minuuttia! Ulkosivultaan idyllinen kylä on kulissien takana köyhä, rapistumaisillaan ja autio. Kylällä ei ole mitään tekemistä joten emme nähneet melkein yhtäkään ihmistä ulkona kävelymme aikana. Monet talot ovat pahasti luhistumaisillaan tai korjauksen tarpeessa, kuten ylhäällä olevassa kuvassa vasemmalla näkyy. Korkea talo, kahden asunnon välissä on yhtäkkiä aivan laho talo, jossa selvästi kuitenkin säilytetään jotain ja käydään säännöllisesti. Vain lähellä aukiota olevat talot olivat hyvässä kunnossa, muuten kaikki oli lähes slummimaista. Se teki aika ison kontrastin vasten luostarin ja vuorien, kirkkaan ilman ja auringonvalon luomaa taustaa vasten.

Luostari omistaa aika lailla kaikki hotellit kylässä ja hallitsee maisemaa. Vuoren laella näkyi vaaleasta kivestä hakattu patsas jonne moni lähti kävelemään sekä rauhoittumaan, muutaman lapsen pelatessa kirkon pihalla jalkapalloa. On vaikea kuvitella minkälainen elämä lapsella on pienessä kylässä jossa ei ole edes kunnollista kauppaa tai koulua ja jossa elämää hallitsee kirkossa käynti.

 Kaiken kaikkiaan vierailu jätti jälkeensä rentoutuneen, rauhallisen olotilan. Santo Domingo de Silos on sijaintinsa ansiosta aurinkoinen, raikas paikka jossa on upeat mahdollisuudet kävellä vuoristoon sekä läheiseen kansallispuistoon. Aktiviteetteja ei ole, mutta luostarissa käynti on upea tilaisuus myös tällaisille ei-uskonnollisille ihmisille. Ruoka on taivaallista sekä tuoretta, joskin pienessä sivukylässä hotellin ruokien hintakin oli sen mukainen. 

 Lähtiessämme kylästä näimme monia ihmisiä ulkona luonnonpuistossa kävelemässä. Koko ajomatka oli muuten rauhallista pelto- ja metsämaisemaa, välillä jokin pienen pieni kylä jonka läpi piti ajaa. Näin syrjässä asuminen vaatii jo omistautumista, mutta kaikki vaikuttivat elämäänsä kovin tyytyväisiltä.

 Ajattelin vielä kirjoittaa hieman lisää matkastani, espanjalaisesta ruokakulttuurista sekä Sevillasta. Kiinnostaisiko teitä lukea lisää?