Ruokavalion vaikutus ihoon ja kroppaan

  Olen syönyt tämän viikon ajan vähähiilihydraattisella ruokavaliolla jättäen kaiken viljan, maitorahkat sekä sokerit pois ja vaikutus on jo nyt ihan mieletön. En ole saanut viiteen (!!) päivään kipua mahaani, en närästystä tai turvotusta. Päänsärky jyllää kyllä kiitos sokerikoukun josta yritän taistella eroon, mutta uskon että sekin helpottaa pian. Olen kerran aikasemminkin "karpannut" noin puolisen vuotta ja laihduin kymmenisen kiloa, mutta se unohtui hiljalleen muuttaessani omilleni ja tilalle tuli epämääräinen syöminen. Muistikuva kyllä jäi siitä fiiliksestä mikä tuli kun sai syödä kunnolla mutta paino tippui. 

 Samankaltaista painonpudotusta en odota, sillä olen koittanut vähähiilarista ruokavaliota muutamaan otteeseen sen jälkeenkin eikä samanlaista salamalaihdutusta tapahtunut vaan paino oli samassa tai laski hitaasti. Mutta niillä kerroilla en pysynyt hiilarilandiasta pois kauaa joten en oikein edes laske kyseisiä kertoja yrityksiksi. Tällä kertaa motivaatio on erilainen, sillä syömiselläni koitan pitää mahan kunnossa ja kivut kaukana, mikä tähän mennessä on toiminut kuin unelma.

 

 Paino ei ole tippunut vielä tällä viikolla kuin -300g, mutta ruokavalion vaihtuessa menee hetki että kroppa tottuu. Olen myös juonut vettä asteittain runsaammin joten voi olla että sekin hieman pistää turvottamaan, nyt työpäivän aikana menee 1,5l ja töiden jälkeen illalla toinen samanmoinen. Olo on kuitenkin kevyempi eikä tule epämukavaa oloa missään vaiheessa, mistä olen enemmän kuin onnellinen!

 Kokata saa ihan samaan tahtiin kuin SD Simplellä, mutta rennommalla otteella. Syön päivittäin alle 30 grammaa hiilihydraatteja ja elintarvikkeiden osto menee vielä vanhasta muistista viime kerralta. Tavoitteeni on saada tasaisesti päivän aikana max. 100g proteiinia, max.30g hiilihydraatteja ja alle 150g rasvaa, joskin proteiinin määrä voisi olla vieläkin pienempi mutta en ole vielä keksinyt miten kun tässä vaiheessa syön enemmän lihaa ja kanamunia kuin taas silloin kun hiilarimäärää nostaa. Kaloripitoisuus tuntuu pysyvän automaattisesti 1600kcal kieppeillä, tarkkoja määriä en tietenkään tiedä koska esimerkiksi laatikkoruoan annoksen arviointikin on hieman sinne päin.

 

  Viime postauksesta muokkasin ruokavaliota sen verran että jätin proteiinipatukat pois välipaloista lähinnä siksi että ruoan ollessa tuhdimpaa ei välipaloille ole tarvetta. Hankimme kyllä pussillisen Fastin lime-valkosuklaa- vanukasjauhetta, jota sekoitan täysmaitoon jos joku ilta tekee hirveästi mieli jotain makeampaa annosta. Iltaherkkuina toimii myös tumma suklaa jota nappaan palan jos se mahtuu päivän lukemiin. Kumman nopeasti se suklaan maku alkoi sieltä maistua, kun vain kuukausi takaperin tumma suklaa maistui todella katkeralta! Lindtin suklaat ovat parhautta, varsinkin minttu- sekä merisuolaversiot.

 Muuten menen aika samalla kaavalla. Aamulla munakas tai aamiaismuffinseista muokattu piirakka (munia, juustoraastetta, paprikaa, pekonia, parsakaalia, pinaattia), kolmen tunnin sisään 100g turkkilaista marjojen sekä stevian kera, siitä 3~ tunnin päästä kunnon ruoka mikä esimerkiksi tänään oli ihanaa "lassakaa" jonka ohje löytyy täältä. Illalla sitten luultavasti juustoa sekä eilisen halloumi-avocado-kananmuna-pekonisalaatin jämät. Nälkä ei tule missään välissä ja päivän rasvamäärä täyttyy ihan voiklönttejä lisäilemättä - paistan kaiken oliiviöljyssä ja lorautan sitä salaattiinkin.

 

 Näin kuukauden ruokavalioremontin aikana iho on selvästi muuttunut. Lieneekö se sitten vedenjuonti, aamuisen vitamiinin muistaminen vai ruokavalion kohentuminen, on iho paljon tasaisempi ja meikki levittyy paljon paremmin. Allaolevassa kuvassa on hieman liikaa valoa sillä otin kuvan kiireessä, mutta silti siitä näkee ettei punoitusta ole kovin paljoa kun vertaa että yleensä posket oikein leiskuvat ilman meikkiä, nenänpielistä huolimattakaan. Tukkeumia kyllä on, tuntuu että vedenjuonti oikein puskee niitä ulos... Tietysti huonojakin päiviä on mutta se että näen ihoni näin tasaisena ilman meikkiä edes kerran kuussa on jo iso voitto!

 Tähän muuten yksi huomio: löysin sattumalta sellaisen kuvanmuokkausohjelman kuin Facetune jolla saa ihan huipusti hienosäädettyä kuvia puhelimella ennen julkaisua. Tämäkin naamakuva oli ihan keltainen ja huonolaatuinen, mutta pienellä säädöllä sai terävyyttä, taustaa häivytettyä sekä kuvanlaatua paremmaksi. Ei ehkä mikään kuvanmuokkauksen mestariteos mutta auttaa paljon kun suurin osa kuvista pitää napsia huonossa valossa, joten olen tyytyväinen. Kokeilin jopa piilottaa yhtä arpea mutta hieman heikolla menestyksellä :D

 

  Turvotus on laskenut sen verran että uskalsin yksi päivä pistää uuden Flutterby- croptoppini kauppakierrokselle yhdessä Evil matte zip dressin kanssa. Eikä ollut yhtään huonompi yhdistelmä! Voisin kuvitella että nämä näyttävät jopa ihan hyvältä kun paino lähtee vihdoin laskusuuntaan.

 

 Kaiken kaikkiaan olen ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen tyytyväinen olooni. Ennen kipuja oli joka päivä ja nyt ei ole ollut mitään viiteen... ihan uskomatonta. En oleta että saan aivan ilman epäonnistumisia painoa tippumaan ja aion pitää sen yhden herkkupäivän viikossa, mutta ehdottomasti parempaan päin ollaan menossa.  


Kommentit

Suositut tekstit