Kevättä rinnassa

 Tänään oli viimeinen vapaa lauantaipäiväni hetkeen. Nukuin pitkään ja heräsin ihanaan auringonpaisteeseen joka tulvi ikkunoista sisään - joten tietysti nappasin teemukin käteen ja menin pienelle pihallemme nauttimaan lämmöstä yhdessä ystäväni kanssa joka asuu meillä kuukauden verran.


 

 Pihamme on nyt niin ankean näköinen auringosta huolimatta! Yksityisyyttä antanut puska on revitty pois ja ennen kuin saamme tilalle luvatut tuijat on vaikutelma kuin tarjottimella istuisi. En malta odottaa että on jotain näkösuojaa naapureilta... Samoin maa on mutainen ja sammaltunut, ensi viikonloppuna on onneksi talkoot jolloin huhkimmekin kunnolla, kaivaen kaiken sammaloituneen pois ja tasoittaen pihan jotta saamme tasaisen nurmikon tilalle sekä kukkia. Ihana ajatus että on viimein niin lämmintä että tällainen puutarhan kohennus on mahdollista!

 

  Istuttuamme aurinkoa ottamassa puolisen tuntia -ja kerättyäni naaman täyteen pisamia, miten ne niin nopeasti tuleekin?- päätimme lähteä kevätretkelle ja poiketa Iittalassa. Päälle tietenkin kunnon kesämekot, tätäkin Blackmilkin Raven- maksimekkoa taisin viimeksi käyttää miehen ja minun vuosipäivänä. Takkia ei edes tarvinnut harkita, aurinko oli niin lämmin ja tuuli olematon. Käytin jopa ensimmäistä kertaa ohuita kevätkenkiä.


 Harmikseni himoitsemaani astiastoa ei ollut vieläkään tullut, mutta "varmasti niitä on tulossa"- lupausten kera lähdin kaupasta ja päätin poiketa kuukauden parin päästä uudestaan. Niiden sijasta löysin ihanat kynttilälyhdyt alennuksesta, niin kutsutulla välivärillä eli kun tiettyä lasiväriä vaihdetaan toiseen niin koneesta tulee hetken niiden kahden risteytystä, jota ei valikoimassa ole. Äidilleni ostin koiravahtina toimimisesta kiitokseksi samaa Kastehelmi- sarjaa "välivärin" eli vihertävän kulhon.

 

  Etsiessämme miehen isoäidille lähetettäväksi tuliaisia löysin ihanat patakintaat vadelmaprintillä, mutta valitettavasti mies ei ollut samaa mieltä niiden ihanuudesta yleisessä käytössä joten tyydyin meikkipussiin -jota olinkin etsinyt jo jonkin aikaa, meikkini kun tapaavat olla aina pitkin poikin laukkua. Tämä herkkuprinttinen pussi on käsintehty ja ihanan jämäkkä, jonne varmasti mahtuu kaikki meikin kohenteluun tarvittavat välineet.

 Samasta puodista löysimme puiset muumifiguurit jotka nyt lähtevät Espanjaan yhdessä käsintehdyn suklaan kanssa jota ostimme Tampereelta Tallipihasta.


 Suklaapuodista itse nappasin mukaani ihanalta kuulostavia persikkatäytteisiä konvehteja pussin sekä muutaman astetta syntisemmän irtokonvehdin. Näissä persikkatäytteisissä oli jotain hieman erilaisempaa mikä sai huomioni heräämään: Ei lisättyä sokeria, makeutus oli hoidettu maltitolilla. Voisiko tämä olla hieman sallitumpaa herkkua välillä?

 

 Siispä tutkin asiaa hieman. Pikaisen Googlettelun jälkeen löysin tällaisen tiedonmurusen: 

"Makeutusaineet sorbitoli, mannitoli, ksylitoli, isomalti, laktitoli ja maltitoli eivät ole sokereita vaan sokerialkoholeja, joita kutsutaan myös polyoleiksi. Ne sisältävät energiaa kuten tavallinen sokeri, mutta ne imeytyvät sitä hitaammin ja epätäydellisemmin. Niillä onkin alhainen glykeeminen indeksi. Näiden tekijöiden vuoksi esim. diabeetikoille tarkoitettuja suklaita ja leivonnaisia on perinteisesti makeutettu sorbitolilla.

 Epätäydellinen imeytyminen voi vuorostaan aiheuttaa ripulia, ilmavaivoja, vatsan murinaa, turvotusta ja vatsakipua. Etenkin suuri määrä mannitolia, laktitolia ja sorbitolia ja jossain määrin maltitolia ja ksylitolia saattaa siksi vaikuttaa laksatiivisesti. Sokerialkoholit on arvioitu niin turvallisiksi, ettei niille ole asetettu käyttömäärärajoituksia eikä niille ole määritelty ADI-arvoa. Suun bakteerit eivät pysty käyttämään sokerialkoholeja ravinnokseen. Siksi sokerialkoholit ovat hammasystävällisiä." (lähde)

  Eli niin hyvältä kuin lisäämätön sokeri kuulostaakin, taitaa oman IBS- vatsani parempi olla saamatta näitä kovin paljoa. Muutaman konvehdin voi tietysti nappailla silloin tällöin mutta isompia kourallisia on varottava, tässä vaiheessa suosisin ehkä mieluummin kunnon sokeria kuin mahaa ärsyttäviä makeutusaineita. Silti erittäin hyvä ratkaisu niille jotka haluavat muutaman hieman kevyemmän suklaaherkun, eikä mausta voi todellakaan kiistellä. Nämä ovat koukuttavia!
 
 

 Herkuista puheen ollen, postista putkahti perjantaina yllätys mitä en enää ollut muistanut, tarjouslöytöni Grouponista monen viikon takaa: 30 kappaletta Lion- patukoita jota Suomesta ei meinaa enää löytää, takuuvarmasti runsassokerisia ja kaloripommeja...Laatikko oli niin kärsinyt että oli ihme ettei patukoita ollut tippunut matkan varrelle, mutta onnekseni sain kaikki ehjänä perille. Näistä riittääkin syntistä lauantaiherkkua moneksi kuukaudeksi!


 Loppuun vielä yritykseni yhdistellä uutta Flutterby- toppiani muiden asujen kanssa. En ole tarpeeksi kiinteä käyttääkseni toppia ilman mekkoa alla tai yhdistettynä Flutterby- hameeseen, mutta yhdessä Evil matte zip dressin kanssa se on täydellinen. Tässä yhdistelmässä on mukana mattelegsut, mutta nyt keväämmällä toivon että saisin napattua restockauksesta Blackmilkin läpikuultavat leggingsit, jotka olisivat hieman kevyemmät auringossa ja näyttäisivät tatuoinnitkin läpi nätisti.

  

 Blogi on nyt päivittynyt hieman hitaammin ja pyydän sitä anteeksi, mutta tällä hetkellä elämäni on aika kiireistä ja työntäyteistä joten lepääminen menee usein kirjoittamisen edelle. Kuun lopussa kuitenkin lopetan nykyisen työni ja astun yrittäjäksi, joten viimeistään silloin blogi pääsee takaisin tasaisempaan päivitystahtiin! 

 Haluaisin vielä tähän loppuun heittää lukijoille pientä kevättarjousta: koodilla Puuterisulka saa B&M Day Spa:sta -10% alennusta hoidoistani 1.5. alkaen! Numerosta 044-974 1300 voi varata aikoja ja kysellä lisää. Tulossa on myös muita keväthuoltotarjouksia, joten kannattaa seurailla FB-sivuja ja pitää silmät auki :)


Kommentit

Suositut tekstit